Tervetuloa telinevoimisteluun!
2021–2022 syntyneiden telinevoimisteluryhmässä kehitetään perusliikuntataitoja, tasapainoa, notkeutta ja perusvoimaa voimistelullisin keinoin telinevoimistelussa käytettävillä telineillä ja trampoliinilla.
Ryhmä on aloittanut elokuussa 2025 ja on alkeisryhmä eli mukaan pääsee ilman aiempaa voimistelutaustaa. Ryhmä on suunnattu 2021–2022 syntyneille lapsille, jotka toimivat ryhmässä ilman oman aikuisen läsnäoloa harjoituksissa. Mikäli lapsi haluaa harrastaa yhdessä oman aikuisen kanssa, ilmoittauduttehan mukaan seuramme perheliikuntaan.
Ryhmän toimintaa ohjaa voimisteluliiton voimistelijan polku, jossa lapsuusvaiheen painopisteet harjoittelussa ovat:
- positiivisuus ja ilo
- liikkumisesta innostuminen ja lajirakkauden syttyminen
- perustaitojen ja ominaisuuksien monipuolinen harjoittelu huomioiden lapsen kasvu ja kehitys.
- riittävä kokonaisliikuntamäärä ja kannustaminen omaehtoiseen liikkumiseen
Viikoittain vaihtuvien harjoitusteemojen lisäksi jokaisessa harjoituksessa toiminnalliset alkulämmittelyt (sis. leikit ja pelit) sekä monipuolisesti perusliikkeitä, voimaa ja kehonhallintaa. Haluamme olla mukana rakentamassa positiivisia liikuntakokemuksia, jotka vahvistavat itsetuntoa, minäpystyvyyden tunnetta ja hyvää fiilistä.
Harjoitusaika ja –paikka:
Maanantai 17:30-18:15 Toppilan Liikuntatalo, Kauppaseurantie 1
Varusteet
Sisäliikuntavarustus ja juomapullo
Jäsenyys ja ilmoittautuminen
Kaikkiin Oulun Pyrinnön kursseihin ja harjoitusryhmiin ilmoittaudutaan myClubin kautta.
Osallistuminen edellyttää Oulun Pyrinnön jäsenyyttä. Mikäli ilmoittautuessaan harrastaja ei ole vielä seuran jäsen, jäsenmaksu 25 € / vuosi lisätään ensimmäisen ilmoittautumisen yhteyteen. Jäsenyys on voimassa toistaiseksi ja jatkuu automaattisesti seuraavalle vuodelle, mikäli sitä ei irtisanota. Kurssilla lopettaminen ei päätä jäsenyyttä automaattisesti.
Jäsenmaksua ei palauteta missään tilanteessa, vaikka harrastaja peruuttaisi osallistumisensa tai lopettaisi kesken.
Vakuutus ja lisenssi:
Oulun Pyrinnön harrastetoiminnan liikkujat (pl paini) on vakuutettu seuran Pohjola Vakuutuksen ryhmätapaturmavakuutuksella.
Tiedottaminen
Tiedottaminen tapahtuu myClub-jäsenrekisterin kautta sähköpostitse ja myClubin tiedotteina. Saat sähköpostia ja seuran tiedotteet siihen osoitteeseen, jonka olet ilmoittautumisen yhteydessä kertonut. Jos sähköpostiosoitteesi muuttuu, voi sen käydä itse muuttamassa jäsentietoihin. Huoltaja voi käydä lisäämässä toisen huoltajan tiedot käyttäjäksi.
Mikäli kurssikertoja joudutaan perumaan seurasta riippumattomista syistä, järjestetään korvaavat kerrat erikseen ilmoitettavina aikoina.
Maksu- ja peruutusehdot
Maksullisten kurssien osallistumismaksu ilmoitetaan kurssikohtaisesti.
Kurssi-ilmoittautuminen on sitova. Kurssimaksu maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä verkkomaksulla. Maksu tulee olla maksettu tunnin sisällä tai ilmoittautuminen poistuu.
Jos osallistuminen perutaan ennen kurssin alkua, kurssimaksu palautetaan täysimääräisesti (jäsenmaksua ei palauteta). Kurssimaksu voidaan palauttaa myös, mikäli ensimmäisen kokeilukerran jälkeen paikka perutaan 7vrk kuluessa. Kurssimaksu voidaan siirtää myös toiselle kurssille.
Jos peruutusta ei tehdä lainkaan ja osallistuja jää pois kurssilta, kurssimaksua ei palauteta. Maksetun kurssimaksun voi siirtää toisen Oulun Pyrinnön jäsenen käyttöön, mikäli itse ei pääse osallistumaan. Siirrosta tulee sopia seuran kanssa.
Jokaisella ryhmällä on minimiosallistujamäärä, joka tulee täyttyä ennen kurssin alkamista. Mikäli ryhmään ei tule tarpeeksi osallistujia, ilmoitetaan ryhmän perumisesta viimeistään kaksi päivää ennen kurssin alkua sähköpostitse.
Lisätietoja:
info@oulunpyrinto.fi
p. 044 781 2800